Rännien puhdistus ja sadevesijärjestelmän tarkistus tarjoaa nopean avun vuotaviin räystäisiin

Rännien puhdistus

Parhainkin ränni muuttuu huonokuntoiseksi aikojen saatossa, sillä mekaaninen rasitus ja ruoste haurastuttavat sen vähitellen. Alumiinirännit pysyvät vielä pidempään kunnossa kuin teräsrännit, mutta jossain vaiheessa nekin korroosioituvat ja alkavat vuotaa. Saumoissa, liitoksissa ja rännien vedossa voi esiintyä ongelmia jo ennen materiaalin haurastumista, ohenemista ja reikiintymistä. Voi käydä niinkin, että vesikouru vääntyy tai irtoaa kiinnikkeistään ja putoaa alas katolta. Korjaamme tiilikattojen, huopakattojen ja peltikattojen vesikourut ja alastuloputket riippumatta siitä, millaista korjausta ne tarvitsevat. Paikkaamme vuotokohdat ja uusimme huonokuntoiset osat, jotta mikään ei estäisi sade- ja sulamisvesien poistumista katolta. Tarvittaessa toimitamme vanhojen kourujen tilalle kokonaan uudet rännit. Nostinkoriautojen ja muiden nostolaitteiden avulla vesikourujen korjaus sujuu kätevästi myös korkeiden rakennusten katoilla.

Tiilikatto Prohon voit luottaa myös kattokaivojen asentamisessa, huoltamisessa, kunnostamisessa ja uusimisessa. Kattokaivojen tehtävä on poistaa ylimääräinen vesi loivilta ja tasaisilta katoilta (eli sellaisilta, joiden jyrkkyysaste on korkeintaan 1:40). Tasakatoilla on usein ongelmia veden poistumisen kanssa, joten niitä ei enää juuri rakenneta. Erityisen suuria ongelmia on luvassa, jos kattokaivot ovat roskaisia tai muutoin huonossa kunnossa. Kosteus saattaa päästä huovan läpi alakattoon, jolloin lämpöeristeet, laudat ja vanerit kastuvat. Pahimmassa tapauksessa kosteus johtaa homevaurioon. Puhdistamme kattokaivot tukosten ja lammikoiden ehkäisemiseksi ja kunnostamme tai uusimme huonokuntoiset kattokaivot. Meidän asentamamme kattokaivon läpiviennistä tulee taatusti vedenpitävä. Tarvittaessa vaihdamme muoviputket teräsputkiin, lämpöeristämme kattokaivot ja poistoputket kondensoitumisen torjumiseksi ja asennamme lämpövastukset, joilla estetään kattokaivojen talviaikainen jäätyminen. Vesikourujen jäätymistä voidaan estää sulanapitokaapeleilla.

Rännien ja kattokaivojen korjaukset ovat niitä kattotöitä, mitkä yksityisasiakas voi vähentää verotuksessaan. Kotitalousvähennystä kannattaakin käyttää ahkerasti hyväkseen, sillä se tekee erilaisten huolto- ja korjaustöiden teettämisestä varsin edullista – ja samalla tulee tuetuksi kotimaista työllisyyttä. Jos haluat joustovaraa rännien korjauksen tai uusien rännien maksamiseen, voit hakea remonttilainaa, mitä pääsee hakemaan verkkosivujemme kautta vikkelästi ja vaivattomasti. Sekään ei ole huono juttu, että mikä tahansa Tiilikatto Pron tekemä palvelukokonaisuus – myös rännien ja vesikourujen korjaus – viimeistellään ilmaisella katon kunnon tarkastuksella. Kuntotarkastuksen jälkeen kuulet todenmukaisen arviomme omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi kesämökin katon kunnosta ja saat tarvittaessa tarjouksen niistä kattotöistä, joita katto tai sen varusteet sillä erää tarvitsevat.

Vesikourujen tavoitteellinen käyttöikä jopa 40 vuotta – näin se saavutetaan

Räystäskourujen ja syöksytorvien tavoitteellinen käyttöikä on jopa noin 40 vuotta. Alumiiniset vesikourut kestävät vielä parisenkymmentä vuotta pidempään. Kourut ja syöksytorvet on helppo saada kestämään pitkään, sillä niiden huoltaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Tiilikatto Pro ottaa mielellään kopin kerrostalon, rivitaloyhtiön tai omakotitalon rännihuolloista.

Metalliset kourut on huoltomaalattava noin 6–12 vuoden välein, jotta ne pysyisivät ruosteettomina. Lisäksi kourut pitää puhdistaa ja kuntotarkastaa kaksi kertaa vuodessa, eli yhtä usein kuin muukin kattokokonaisuus. Kouruihin kertyy aina roskia, mitkä vaikeuttavat veden vapaata virtaamista. Roskat kerätään käsin, ja lopuksi kouru pestään ja harjataan puhtaaksi. Mikäli likavesi on raidoittanut kourujen ulkopinnankin, pesemme ja puhdistamme sen yksin tein. Syöksytorvien yläpää on hyvä varustaa roskasihdeillä – ne helpottavat huoltoa. Jos alastuloputkissa kuitenkin on roskia, on ne rassattava auki. Syöksytorvien alla on oma järjestelmänsä, minkä avulla vedet saadaan ohjattua ainakin kolmen metrin päähän rakennuksesta – esimerkiksi sadevesiputket. Salaojiin vettä ei saa johtaa, jotta vesi ei päätyisi kastelemaan rakennuspohjaa.

Rännien puhdistuksen yhteydessä me myös kuntotarkastamme sadevesijärjestelmän. Tämä on yksi syy sille, miksi rännien puhdistusta ei kannata tehdä maasta käsin, vaikka tätä tarkoitusta varten myydäänkin tarvikkeita. Maasta käsin tehty rännien puhdistus saattaa jättää moskaa kouruihin, eikä saumoja, kiinnikkeitä tai kaatoja päästä tarkastamaan lähietäisyydeltä. Rännien huollot onkin paras tehdä katolta käsin, ja tietenkin asianmukaisin turvavaljain ja -köysin varustautuneena.

Kourut korjattava, jos vesi ei päädy oikeaan paikkaan

Sadevesijärjestelmällä on tärkeä tehtävä vesien kuljettamisessa pois rakennuksen luota. Jos kaikki vesi päätyisi rakennuksen välittömään läheisyyteen, voisivat kellari tulvia, rakennuksen alapohja kastua ja rakenteet homehtua. Talviaikaan kouruista vuotava vesi kastelee pihamaan ja voi tehdä sen kulkureiteistä vaarallisen jäisiä ja liukkaita. Toimiva sadevesijärjestelmä koostuu ränneistä, syöksytorvista, sadevesikaivoista ja maanalaisista sadevesiputkistoista. Vesi kulkee purkupaikalle, mikä voi olla kunnallinen hulevesijärjestelmä, imeytysalue tai avo-oja. Oikein mitoitettu ja oikein asennettu sekä säännöllisesti puhdistettu ja kuntotarkastettu sadevesijärjestelmä pitää rakennuksen kuivana, eivätkä roiskevedet aiheuta ulkoseinien rapautumista, lahoamista tai homehtumista.

Vesikourut tehdään joko kestävästä muovista, vahvasta teräksestä tai ruostumattomasta alumiinista, mutta ne eivät ole ikuisia, ja voivat vaurioitua 30–60 vuotta kestävän elinkaarensa aikana jo useaan otteeseen. Aika, kosteus ja mekaaninen rasitus kuluttavat niin vesikatteen materiaalia kuin myös räystäskouruja. Räystäskouru saattaa alkaa vuotaa saumoistaan tai siihen saattaa ilmestyä reikä. Kiinnikkeetkin haurastuvat – varsinkin, jos lumitaakka painaa kouruja. Kourut saattavatkin pudota katolta kevättalvella, tai kovalla tuulella. Jos vesikourut vuotavat, on tilanne lähes sama kuin silloin, kun kouruja ei lainkaan ole. Erilaisten kosteus- ja homevaurioiden ehkäisemiseksi kourut on syytä korjata tai uusia mahdollisimman pian.

Tyypillisimmät kourukorjaukset Suomessa

Jos kouru ei vedä vaan vesi roiskuu yli reunojen, on heti selvitettävä, mistä kiikastaa. Usein syy on se, että kouruissa on lehtitukkeita. Kun poistamme roskat ränneistä, alkaa vesi taas virrata oikeaan paikkaan. Talviaikaan syynä on usein se, että roskien kouruihin patoama vesi on jäätynyt, ja jää estää veden virtaamisen. Tällöin sulatamme jään kuumalla vesihöyryllä, ja varmistamme sen, ettei kouruun jää lehtiä tai neulasia aiheuttamaan uusia tukoksia.

Kouru voi vuotaa, vaikka se olisi aivan siisti. Kourun saumat ovat saattaneet pettää – tällöin saumaamme ja tiivistämme ne uudelleen. Kyse saattaa olla myös väärin mitoitetuista tai väärin asennetuista kouruista, jolloin teemme tarvittavat korjaus- ja uusimistoimenpiteet. Voi olla, että kattolumi tai kouruissa ollut jää on vääntänyt kouruja, ja nyt ne ovat sen muotoiset, että ne keräävät vettä. Kouru on voinut vääntyä tai irrota myös katolle liikkuneen kattohuoltajan takia. Ehkä sähkökäyttöiset sulanapitokaapelit ovat rikki? Kaikkiin näihinkin tilanteisiin on Tiilikatto Prolla vastaukset valmiina.

Jos kourujen ongelmat liittyvät ruosteeseen, poistamme ruosteen harjaamalla ja paikkamaalaamalla. Tarvittaessa paikkaamme jos syntyneet reiät. Paikkauskohdat eivät kuitenkaan tapaa olla kovin pitkäikäisiä, joten voi olla paras irrottaa huonokuntoinen kohta ja korjata se ehjällä kourupalalla – tai mahdollisesti uusia koko kouru. Muovirännit eivät ruostu, mutta lämpötilavaihtelut ja aurinko haurastuttavat ne vuosien varrella, ja voivat saada aikaan halkeamia.

Mikäli ränni on irronnut kiinnikkeistään ja pudonnut maahan (syynä saattaa olla katolta pudonnut lumi, tuuli tai jäätyneiden rännien hakkaaminen vasaroilla ja kirveillä), korjaamme kattoon tulleet vauriot, kuntotarkastamme ja kunnostamme kourun ja kiinnitämme sen takaisin katon reunalle. Kaikki yllä mainitut toimenpiteet ovat hyvin tyypillisiä kourukorjauksia Suomessa, ja Tiilikatto Pron ammattilaisilla on niistä pitkä kokemus. Luota vankkaan ammattitaitoomme, ja ota yhteyttä, jos sadevesijärjestelmässä on jotain vikaa!

Kattokaivotkin voivat mennä tukkoon roskista tai jäätyä

Tasakatolle ei voida asentaa räystäskouruja, vaan veden poistamisesta katolta huolehditaan kattokaivojen avulla. Kattokaivojen tavoitteellinen käyttöikä on noin kolme vuosikymmentä. Kattokaivotkaan eivät toimi, ellei niitä tarkasteta ja puhdisteta ainakin kaksi kertaa vuodessa. Kattokaivojen puhdistusta voi hyvällä syyllä pitää tasakaton tärkeimpänä huoltotoimenpiteenä, sillä jos kattokaivot menevät tukkoon, ei vedellä ole muuta reittiä pois katolta. Katolle kertyy tuolloin seisovaa vettä, mikä ympäröi tukkoon mennyttä kattokaivoa. Seisova vesi saa katon saumat aukeamaan, ja vesi pääsee kastelemaan katon alapuoliset rakenteet ja eristeet. Tämä johtaa laho- ja homeongelmiin.

Myös kattokaivojen sulatusjärjestelmä pitää tarkastaa syystarkastuksen yhteydessä. Sulatusjärjestelmä varmistaa sen, että kattokaivo toimii myös pakkasilla. Tarkistamme myös sen, ovatko kattokaivojen roskasiivilät kunnossa. Roskasiivilät helpottavat kattokaivojen puhtaanapitoa, mutta ne kuluvat vuosien mittaan. Roskasiivilä ei päästä lävitseen mitään sellaista, mikä voisi tukkia sadevesiviemärit. Jos kattokaivot vaativat kunnostamista tai uusimista, saat meiltä hyvän tarjouksen tarvittavista töistä. Tiilikatto Pron korjaustyöt hinnoitellaan aina yhtä järkevästi, ja kaikkiin korjauksiin voi hakea rahoitusta verkkosivujemme kautta.

Huonokuntoiset rännit kannattaa korvata uusilla räystäskouruilla

Monet kosteuden, pakkasten ja korroosion aiheuttamat vauriot voidaan korjata, mutta ikäloput kourut, syöksytorvet ja kattokaivot kannattaa uusia. Jos materiaali on hyvin vanha ja haurastunut, uusia korjaustarpeita on odotettavissa lähes jatkuvalla syötöllä. Varsinkin vanhat muovikourut kannattaa uusia huomattavasti kestävimmillä teräs- tai alumiinikouruilla, sillä uudet kourut ja alastuloputket pysyvät kunnossa pitkään, joten sadevesijärjestelmän uusiminen ratkaisee kertaheitolla kaikki ongelmat – varsinkin, jos asennutat sen Tiilikatto Pron ammattilaisilla. Asennamme kourut ja alastuloputket taatusti oikealla tavalla käyttäen laadukkaita ja korroosionkestäviä tuotteita. Uusia kouruja suojaa pintakerros, mikä saa kourut hylkimään likaa ja vastustamaan korroosiota. Suojapinnoite on niin hyvä, että kourut pysyvät säännöllisten puhdistusten ansiosta ruosteettomina ja ehjinä jopa yli 30 vuotta. Huoltomaalaamista ei silti kannata unohtaa. Voit ulkoistaa Tiilikatto Pron ammattilaisille kaikki kourujen ja alastuloputkien huollot, kuntotarkastukset ja satunnaiset paikkaukset, jos esimerkiksi kattolumen paino tai kattohuoltajan kenkä aiheuttaa vaurioita kouruille.

Kourujen uusiminen ei ole kovin kallis urakka

Kaikkien kattotöiden hinta lasketaan tapauskohtaisesti, sillä jokainen kohde on omanlaisensa kokonaisuus, ja työn määrä sekä tarvikkeiden menekki vaihtelevat. Jotta voimme laskea sopivan hinnan avaimet käteen -periaatteella tehtävälle kourusaneeraukselle tai sadevesijärjestelmän uusimistyölle, on meidän tiedettävä rakennuksesi sijainti ja korkeus, sekä katon kaltevuus. Tulemme todennäköisesti paikan päälle mittailemaan kattoa, jotta osaamme laskea, kuinka paljon vesikouruja, alastuloputkia, kourukoukkuja tai kattokaivoja tarvitaan. Kerrostalon tai korkean toimistorakennuksen sadevesijärjestelmän uusiminen edellyttää henkilönostimien tai nostinkoriauton tuontia paikalle. Kun tiedämme, millaiseen kohteeseen olemme tulossa sadevesijärjestelmää uusimaan, osaamme laskea edullisen tarjouksen, mikä pitää sisällään kaikki työvälineet ja koneet, parhaiden asentajien työtunnit ja loppusiivouksen sekä vanhojen rännien toimittamisen asianmukaisesti kierrätettäviksi.

Tarjouksemme ovat aina hyvin järkeviä, mutta yksityisasiakkaan kannattaa silti hyödyntää mahdollisuus kotitalousvähennykseen. Kaikki omakotitalon tai kesämökin sadevesijärjestelmään liittyvät työt (kuten rännien puhdistaminen, kuntotarkastaminen, korjaaminen, paikkaaminen ja uusiminen) ovat verovähennyskelpoisia töitä, jos teetät ne meillä. Uudet rännit tai kattokaivot pysyvät pitkään hyvässä kunnossa, kun huollatat ne meillä säännöllisesti. Tärkeimmät huollot ovat joka kevät ja syksy tarvittava roskien poisto ja kuntotarkastus. Katto pitää myös puhdistaa kahdesti vuodessa, joten kysy tarjousta sekä rännien että katon kevät- ja syyshuoltopaketista!

Uudet rännit huomataan – mutta millaiset sopivat parhaiten rakennukseeni?

Tavallisesti kourut ovat pyöreäpohjaisia, ja niiden väri valitaan niin, että se sointuu hyvin rakennukseen tai sen vesikatteeseen. Mustat, valkoiset, ruskeat, harmaat ja punaiset vesikourut ovat niitä tavallisimpia. Valkoiset kourut ja alastuloputket eivät pistä silmään, jos rakennuksen otsa-, nurkka- ja räystäslaudatkin ovat valkoisia. Mustaksi maalattu katto taas saa kaverikseen usein juuri mustat räystäskourut. Punaisesta julkisivusta punaiset alastuloputket eivät juuri erotu. Tällaisia naamiointiratkaisuja ei ole kuitenkaan pakko harrastaa, sillä rohkea tuo rännit ja alastuloputket esiin poikkeavilla väreillä. Näyttävän väriset kourut ja syöksytorvet tuovat rakennukseen dramatiikkaa ja ryhtiä. Jos perusvärivalikoima on liian kesy, voimme ottaa tehtaalle yhteyttä ja tiedustella tilauksesta saatavilla olevia värejä.

Myös sadevesijärjestelmien materiaaleissa ja muodossa on valinnan varaa. Muovikourujakin on yhä saatavilla, vaikka alumiini- tai teräsrännit ovat meidän mielestämme parempia vaihtoehtoja. Muovikourut haurastuvat muita kouruja nopeammin, ja sen liitokset voivat alkaa halkeilla lämpötilaerojen ja auringon säteilyn aiheuttaman rasituksen vuoksi. Alumiinikourut ovat kalliimpia kuin teräs- tai muovikourut, mutta toisaalta ne eivät ruostu ja kestävät paljon pidempään. Siinä kun teräskourujen materiaalitakuu on noin 30 vuotta, ei ole vaikeaa löytää alumiinikourua, minkä tekninen takuu kestää jopa kuusi vuosikymmentä. Teräskourujen puolesta on kuitenkin sanottava, että ne ovat osoittautuneet käytössä hiljaisimmiksi kuin muovi- tai alumiinikourut.

Pyöreälinjaisten kourujen sijasta voit valita myös kantikkaat rännit, mitkä sopivat varsinkin vanhemmanpuoleisiin rakennuksiin. Tämäkin on kuitenkin makuasia. Käytännön asioista sen verran, että pyöreälinjaiset kourut on hieman helpompi pitää puhtaana, joten monen valinta kohdistuu siksi juuri pyöreälinjaisiin kouruihin.

Jos haluat pystykourut eli jalkarännit, on Tiilikatto Pro paras paikka ottaa yhteyttä. Mestarillisilta kattopeltisepiltämme jalkakourujen toteuttaminen sujuu taatulla laadulla. Jalkaränni on näyttävä vaihtoehto kattovesien ohjaamiseen. Vaikka toisenlaisiakin mielipiteitä esiintyy, jalkaränni ei oikeasti korvaa lumiestettä. Jos katolla ei ole asianmukaisia lumiesteitä ja lumi jää jalkarännien varaan, voivat jalkarännit irrota katosta ja vaurioitua. Anna meidän asentaa myös lumiesteet ja mahdollisesti muutkin kattoturvatuotteet katollesi – halutessasi saat nekin peltisepäntyönä.

Rännien asennus ei ole se helpoin kattotyö

Rännien ja alastuloputkien asentaminen talon katolle ei ole se helpoin kattotyö. Työ on helpointa teettää alan ammattilaisilla, joilla on omasta takaa kaikki työssä tarvittavat työvälineet, nosturit ja tietotaitoa. On vaikeaa mitoittaa kourut oikein ja saada asennettua ne vaakasuoraan, jos ei vanhastaan omaa kokemusta asiasta. Syöksyputken kulma, jatkosaumat ja liitokset ovat haastavia kohtia, ja asennusvirheitä saattaa syntyä. Jos kourujen kaadot antavatkin väärään suuntaan, seuraa siitä tulvia ja ylivuotoja. Kattokaivojen uusiminen on sekin hyvin haasteellista. Tiilikatto Pro toteuttaa omakotitalon, kerrostalon tai vaikka vapaa-ajan rakennuksen sadevesijärjestelmän asentamisen luotettavalla ammattitaidolla, ja homma etenee alusta loppuun varsin jouhevasti. Kun rännit ja alastuloputket tai kattokaivot ovat paikoillaan, voimme asentaa sulanapitojärjestelmän, mikä ehkäisee tehokkaasti jäätä ja jäätymisvaurioita. Urakan hintakaan ei huimaa, ja erityisenä porkkanana tarjoamme koko katon kuntotarkastuksen kaupan päälle.

Tiilikatto Pro tarjoaa katon kuntotarkastuksen ilmaiseksi jokaisen tekemämme kattotyön yhteydessä. Sen yhteydessä tutkitaan katteen pinta ja kaikki katon yksityiskohdat. Katsastamme myös kattorakenteet, jos katon alle pääsee. Tasakaton allehan ei valitettavasti näe purkamatta kattoa. Erikseen sovittaessa voimme avata kattoa sen verran, että pääsemme varmistamaan katon alapuolisten osien kunnon – näin voi ja kannattaa toimia esimerkiksi silloin, jos on syytä epäillä katon vuotaneen. Kuntotarkastuksen yhteydessä tarkistamme myös kaikkien katon tarvikkeiden kunnon, eli sen, ovatko kattotikkaat kunnolla kiinni katossa, ja onko esimerkiksi savupiipun läpivienti yhä tiivis. Kaikki korjaustarpeet johtavat edulliseen tarjoukseen tarvittavista kunnostuksista, ja jos katolle olisi aika tarjota joitain huoltoja, mainitsemme siitäkin kilpailukykyisen tarjouksen kera.