Katon uusiminen – Kattoremontti etenee meiltä saumattomasti

Uusi katto kattoremontilla Vaikka palvelumme kantaakin nimeä Tiilikatto Pro, meiltä luonnistuu peltikattoremontit, huopakatto– ja palahuopakattoremontit täyden palvelun osaamisella. Olemme vuosien varrella, lukemattomien kattoremonttien saattelemana kartuttaneet rautaisen tietotaidon kaikkien suomalaisten kattotyyppien uusimisesta. Meillä on varmat otteet ja selvät sävelet, joten kaikki etenee saumattomasti. Laadukkaasta lopputuloksesta saa kiittää ennen kaikkea päteviä ja harjaantuneita kattoammattilaisiamme sekä tasokkaita, kotimaisia katemateriaaleja. Nopeimmillaan kattoremontti on ohi parissa päivässä, mutta lopputulos kestää tiiviinä 50 tai jopa 100 vuotta (riippuu katemateriaalista). Myös normaalia huonommassa kunnossa olevat rakenteet saadaan toimestamme jälleen luotettavaan kuntoon. Kattoremontin kulkuun liittyy kattorakenteiden uusimista, jos kattovuoto, kondenssivesi tai esimerkiksi katon päälle myrskyllä kaatunut puu on vaurioittanut niitä. Normaalin kattosaneerauksen yhteydessä kattorakenteita ei uusita tai kunnosteta muutoin.

Uusi katto palvelee pitkään, eikä se vaadi isompia huoltoja tai korjauksia ehkä vuosikymmeniin. Uutta katetta suojaava suojapinnoite varjelee kattoa ilmansaasteiden, ultraviolettisäteiden, rankkasateiden ja sammalkasvustojen kuluttavalta vaikutukselta. Katon vaihto tarkoittaa paljon aiempaa vähemmän töitä teettävää kattoa, minkä tiiviyteen voi luottaa kaikilla säillä. Kun asennutat uuden tiili-, pelti- tai huopakattosi meidän ammattilaisillamme, ei asennusvirheitä tai muita pulmia esiinny. Asennustöille myönnetään takuu, ja myös katemateriaalin oma tekninen ja/tai esteettinen takuu säilyy. Jos uusimme samalla kattovarusteita, esimerkiksi sadevesijärjestelmän tai kattoturvatuotteita, saa niillekin usein jopa 30 vuoden mittaisen materiaalitakuun.

Olipa kyseessä kesämökin, omakotitalon tai vaikkapa kerrostalon kattosaneeraus, teemme sen täyden palvelun pakettina, eli hintaan kuuluu aina myös jätehuolto, lopputarkastus ja loppusiivous. Jos vaikka päätät lähteä reissuun katon uusimisen ajaksi, näyttää piha palatessasi siltä, kuin mitään kattoremonttia ei olisi koskaan ollutkaan, mutta vilkaisu kattoon paljastaa totuuden. Katto on tyystin erilainen kuin vielä tovi sitten, eli kiiltävä, putipuhdas ja upean värinen. Kattoremontti sujuu siis jouhevasti alusta loppuun, eikä edes maksupuolen kanssa ole odotettavissa vaikeuksia, voithan tarvittaessa hakea kauttamme remonttilainaa. Kotitalousvähennyksen hyödyntäminen tuottaa omakotitalon tai kesämökin katon uusijalle isot kustannussäästöt, vaikka ei meitä muutenkaan voi kalliiksi kattofirmaksi haukkua.

Katto kuin katto, sen salat ovat meidän tiedossamme

Tiilikatto Prolta ei resursseja puutu, vaan meiltä löytyy terävä ammattilainen joka lähtöön. Olipa kattosi pelti-, tiili- tai huopakatto, uusimme sen kokemuksen tuomalla varmuudella. Suoritamme taatulla laadulla sellaisetkin kattosaneeraukset, joihin liittyy katon korotus – esimerkiksi uutta asuinkerrosta varten – tai katon harjakulman muuttaminen (esimerkiksi tasakaton vaihto harjakatoksi). Meihin voit luottaa silloinkin, kun haluat saada vanhan varttikaton purettua, tai toteuttaa haaveesi alumiinikatosta. Kuparikattokin syntyy ammattilaistemme luotettavissa käsissä tuossa tuokiossa.

Meillä on kokemusta myös pinta-alaltaan isojen kattojen uusimisesta, tai korkeiden rakennusten (esimerkiksi kerrostalojen) katoilla työskentelemisestä. Rakennustelineet, henkilönostimet ja nostinkoriautot helpottavat korkeiden rakennusten tai kattokaltevuudeltaan jyrkkien kattojen purku- ja uusimistöitä. Luonnollisestikin tuomme tullessamme turvavaljaat ja -köydet sekä muut työturvallisuutta tukevat tuotteet, emmehän ikinä ylenkatso turvallisuusasioita. Huolehdimme aina tarkoin myös ympäristön turvallisuudesta, eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole luvassa – ainoastaan tasalaatuista ammattitaitoa ja mitä ystävällisintä asiakaspalvelua.

Uutta kattoa syytä harkita monista syistä

Katon vaihto on paras tilata mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään, sillä esimerkiksi vuotavan katon aiheuttamat vauriot voivat olla hintavia korjattavia. Kun tiili-, huopa- tai peltikate alkaa osoittaa haurastumisen merkkejä ja korjaustarpeita alkaa olla aina vain enemmän, ota yhteyttä kattoremontin suunnittelemiseksi ja sen hinnan laskemiseksi. Kattoremontilla on jo kiire, jos katon aluslaudoitus on hajalla, kattorakenteissa on lahoa, katto on painunut tai sinulla on syytä epäillä yläpohjassa olevan hometta. Jos yläkerrassa sijaitsevissa huoneissa vetää tai räystäissä riippuu joka talvi jääpuikkoja, kannattaa silloinkin ottaa yhteyttä asiantuntijoihimme. Selvitämme, mistä kiikastaa, ja onko katto paras vaihtaa.

Katon uusiminen parantaa asumismukavuutta monin eri tavoin. Uusi katto ei vuoda, eikä sitä tarvitse erityisemmin huoltaa tai korjata pitkiin aikoihin. Uusi ja kaikin puolin toimiva katto suojaa kattoa monin tavoin, ja parantaa rakennuksen yleisilmettä. Samalla koko kiinteistön arvo nousee. Katon uusiminen ja esimerkiksi julkisivumaalaus ovat hyviä tapoja vauhdittaa kiinteistön myymistä, jos se on teille ajankohtaista.

Kattoremontin yhteydessä katon toimivuutta ja tiiveyttä voidaan parannella monin eri tavoin. Asentamamme läpiviennit ovat varmasti lämpö- ja vesitiiviitä, ja tarvittaessa lisäämme lämmöneristeiden määrää. Tiivis katto ehkäisee erilaisia kosteus- ja sisäilmaongelmia ja vähentää lämmitysenergian kulumista talvella.

Kattoremontin jälkeen kattosi on kokonaisvaltaisesti hyvässä kunnossa

Tiilikatto Pro uusii kaikki katot avaimet käteen -periaatteella, eli kaikki korjaukset, uusittavat kattotuotteet, materiaalikulut ja loppusiivous sisältyvät ennen urakan alkamista esittämäämme tarjoukseen. Emme voi tietää, mitä kaikkia korjauksia katon alla tai päällä on tehtävä, ellemme näe kattoa omin silmin. Siksi teemme aina arviointikäynnin, minkä aikana asiantuntijamme käy läpi koko kohteen. Havaintojensa perusteella hän osaa suunnitella kattoremontin, laskea sille kilpailukykyisen hinnan ja vieläpä antaa tarkan arvion vanhan katon purkamiseen ja uuden katon asentamiseen kuluvasta ajasta. Tietenkin asiantuntijamme ottaa huomioon rakennuksen omistajan toiveet ja edellytykset kattoremontille. Kattoremontin yhteydessä katto on mahdollista päivittää monin eri tavoin – esimerkiksi vesikate voidaan vaihtaa toiseen, tai loivasta katosta voidaan tehdä jyrkempi.

Mitä kaikkea kattoremontin yhteydessä tehdään?

On tilanteita, joissa voidaan uusia pelkkä vesikate, eli suorittaa osittainen kattoremontti. Joskus rakenteiltaan ryhdikäs huopakatto voidaan jättää purkamatta, eli rakentaa uusi katto suoraan vanhan vesikatteen päälle. Nämä ovat kuitenkin erityistapauksia, joiden toteuttamista sanelevat monet reunaehdot. Normaali kattoremontti etenee niin, että ensin puramme pois vanhan vesikatteen ja kaikki sen läpiviennit sekä kattovarusteet. Seuraavaksi ammattilaisemme suorittavat kaikki huonokuntoisten puuosien purku- ja kunnostustyöt. Katon alla saattaa olla kosteuden aikaansaamia lahovaurioita, ja eristeissä saattaa olla hometta.

Huolehdimme siitä, että eristeiden yläpuolelle jää tarpeeksi korkea tuuletustila. Tuulettuva yläpohja on ensiarvoisen tärkeä seikka, kun katto halutaan saada kestämään mahdollisimman pitkään. Ennen kuin uutta vesikatetta päästään rakentamaan, asennamme uuden aluskatteen läpivienteineen ja teemme liudan erilaisia puutöitä, esimerkiksi asennamme tuuletusrimat, ruodelaudoitukset, jiirien pohjalaudoitukset, aluslaudoitukset ja otsa- sekä räystäslaudoitukset. Mahdolliset notkahtaneet kohdat pitää oikaista. Ennen pitkää olemme valmiita asentamaan uutta vesikattoa, olipa se sitten betoni- tai savitiilikatto, profiilikate (esimerkiksi suomalaisten suosima tiilikuvioinen teräspeltikate), konesaumakatto, tiivissaumakate, kolmiorimakate tai vaikka bitumipaanukatto.

Uudelle vesikatteelle asennetaan kaikki kattotarvikkeet, joita asiakas haluaa. Lain vaatimien kattoturvatuotteiden lisäksi katolle voidaan asentaa muita katon turvallisuudesta ja helposta huollettavuudesta huolehtivia tuotteita. Kattoikkunat, aurinkopaneelit, ilmanvaihtokanavat ja pieneläinesteet on kaikista helpointa ja huokeinta asennuttaa yhtä aikaa uuden katon kanssa. Katon viimeistelyvaiheessa tarvitaan myös erilaisia peltisepäntöitä, kuten peltilistoja, seinällenostopeltejä, räystäspeltejä, suojapellityksiä, piipunjuuripeltejä ja myrskypeltejä. Kun kaikki on paikoillaan, varmistamme vielä kerran lopputuloksen erinomaisuuden. Sitten siivoamme jälkemme ja poistumme paikalta, jotta arkenne pääsee jatkumaan normaalisti – tosin aiempaa tiiviimmissä ja luotettavimmissa puitteissa.

Käyttämällä ammattilaista vältyt asennusvirheiltä

Uuden katon asentamistyössä piilee monia sudenkuoppia, joihin on helppo langeta. Asennusvirheiden takia katto ei olekaan hyväkuntoinen, luotettavan tiivis ja pitkäikäinen. Kun tilaat tiilikaton, peltikaton tai huopakaton uusimisen meiltä, ei mikään mene pieleen. Kattorakenteet ovat varmasti tarpeeksi kantokykyisiä, aluskate on oikein päin, jiirit on toteutettu mallikelpoisesti, sadevesijärjestelmä vetää iloisesti ja tuuletusratkaisut ovat loppuun asti harkittuja. Tyypillisiä asennusvirheitä ovatkin kattorakenteiden korjaamatta tai vahvistamatta jättäminen ja esimerkiksi aluskatteen pingottaminen joko liian tiukalle tai liian löysälle – tai ylösalaisin. Kattorakenteiden vahvistaminen on erityisen tärkeää silloin, kun vanhan huopa- tai peltikaton tilalle on tarkoitus asentaa näitä molempia kattoja paljon painavampi tiilikatto. Tiilikaton painon lisäksi on otettava huomioon joka talvi katolle satavan lumen aiheuttama ylimääräinen kuormitus.

Aluskate on osa niin tiilikattoa, peltikattoa kuin bitumikattoakin. Se on vedenpitävä kerros, joka suojelee kattorakenteita itse vesikatteen läpi pääsevältä vedeltä. Tiilikatossa ja peltikatossa aluskatetta myöten katon saumoista tai esimerkiksi vesikatteeseen syntyneistä rei’istä valuva vesi ohjautuu suoraan katon räystäille. Aluskatetta voi kiittää siitä, etteivät pienet kattovuodot vahingoita katon rakenteita lainkaan. Aluskate tulee asentaa niin, että vesi poistuu välittömästi – toisin sanoen se on siis pingotettava tarpeeksi kireälle. Liian tiukalle ei aluskatetta kuitenkaan saa pakottaa, jotta se ei repeytyisi. Hengittävä eli diffuusioavoin aluskate on ehdottomasti asennettava oikeinpäin, muuten se toimii juuri kuten sen ei missään nimessä tulisi toimia eli siten, että se päästää vuotovedet yläpohjaan, mutta estää eristeiden läpi kohoavan vesihöyryn poistumisen yläpohjasta.

Teemme tarkat laskelmat kattoremontin hinnasta

Teemme katsastuskäynnin ja asiakkaan toiveiden perusteella laskelmat kattoremontin hinnasta, jolla voimme tarjota laadukkaan kattosaneerauksen avaimet käteen -periaatteella. Tiilikatto Pro tekee kaikkensa laskeakseen heti täysin tarkan tarjouksen. Katon tarkastus pyritään tekemään niin kattavasti, ettei mitään yllätyksiä remontin aikana tule. Käymme mm. kurkkaamassa yläpohjan, jota kautta näemme mikäli itse katon rakenteissa tai yläpohjan eristeissä on sanottavaa. Jos katto on vuotanut ja puut lahoja, osaamme ottaa tämän heti tarjousta laskiessa huomioon. Mitään päätöksiä ei tehdä asiakkaan selän takana, vaan jos jotain kattoremontin aikana ilmenee, lähestymme tällä tiedolla hetimiten ja keskustelemme mitä asian eteen olisi tehtävissä. ”Oho” tai ”hups” eivät kuulu sanavarastoomme, vaan lähdemme siitä, että meillä on selkeä käsitys tilanteesta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä jo alusta pitäen.

Kattoremontin hinnassa näkyy muun muassa kattorakenteiden kunto niin kuin katon kokokin

Mihin perustamme laskelmamme? Yksi erittäin merkittävä tekijä on katon alapuolisten rakenteiden kunto. Jos aluslaudoituksia ja yläpohjan rakenteita joudutaan uusimaan, tulee kattoremontti hieman kalliimmaksi kuin siinä tapauksessa, että samat kattorakenteet saavat jäädä palvelemaan uuden katon alla. Asiantuntijamme osaa ottaa huomioon myös katon koon, rakennuksen korkeuden ja katon kaltevuuden. Mitä korkeampi talo, sitä hankalampaa on tarvikkeiden siirtäminen katolle ja sieltä pois. Kaltevalle katolle ei voida varastoida mitään – tarvikkeiden kuljettaminen katolle asennusjärjestyksessä ja vähän kerrallaan hidastaa hieman töiden etenemistä.

Katemateriaali ja sen asennustapa vaikuttavat myös omalta osaltaan kattoremontin kustannuksiin. Profiilipellit ovat lähes aina kaikista edullisimpia, ja niiden asentaminen sujuu kokeneilta ammattilaisilta nopsaan. Profiilipeltejä on vielä nopeampi asentaa kuin vaikkapa lukkosaumapeltejä. Tiivissaumakate asettuu paljon vikkelämmin paikoillaan kuin toinen bitumikattotyyppi, eli huopalaattakatto. Alumiini- ja kuparikatteet ovat kaikista hintavampia. Seuraavassa hintaluokassa ovat konesaumakatot ja savitiilikatot – tosin molemmista saa rakennukseensa noin sata vuotta kestävän sadesuojan.

Lisäksi kattoremontin hintaan vaikuttavat myös katon muoto ja sen yksityiskohtien lukumäärä. Mitä enemmän katolla on jiirejä, lippoja, kattoikkunoita, hormeja ja muita läpivientejä, sitä enemmän aikaa katon purkuun ja asennukseen menee, ja työtuntien määrä näkyy loppusummassa. Otamme huomioon myös mahdollisesti uusittavien kattotuotteiden hinnan. Ruosteisia ja epäluotettavia kattotarvikkeita ei kannata asentaa pilaamaan uuden katon ulkonäköä ja toimivuutta. Katolle voidaan asentaa myös sellaisia kattotuotteita, mitä siellä ei vanhastaan ole ollut – esimerkiksi aurinkopaneeleja, joiden vaikutus sähkölaskuun voi olla satoja euroja vuositasolla.

Katon vaihto talvella

Moni suomalainen ajattelee, ettei kattoremonttia voi toteuttaa talvella. Sitkeää uskomusta varmasti vahvistaa se, että kattoremonttien sesonkiaikaa on kesä. Tiili-, pelti- ja bitumikaton uusiminen onnistuu kuitenkin mainiosti myös syys- ja talvikuukausina. Meillä ei ole mitään sitä vastaan, jos päätätte tilata kattoremontin talvella – päinvastoin! Talvella tehtävä kattoremontti on monessa suhteessa jopa helpompi kuin kesäaikaan jätetty katon vaihto, sillä matalamman ilmankosteuden takia huoli materiaalien kastumisesta ei ole koko ajan läsnä. Toki huolehdimme materiaalien ja avoimien kattorakenteiden suojaamisesta niin kesällä kuin talvellakin, mutta kaikki on paljon helpompaa, sillä säät ovat talvella paremmin ennustettavissa. Toisekseen, jäässä oleva pihamaa kestää työkoneiden painon paljon paremmin, eli pihaan ei jää koko kesän kestäviä uria ja nurmettomia laikkuja.

Syy siihen, että kaikki eivät usko kattoremontin sujuvan myös talvella, liittynee pelkoon asuintilojen lämpötilan laskemisesta nollan tuntumiin. Vesikatto ei kuitenkaan ole lämpöeriste, eli vaikka rakennuksessa ei olisi vesikattoa lainkaan, ei sisällä tarvitse palella. Vasta silloin jos eristeet puretaan, tulee lämpötila laskemaan. Normaalin kattoremontin yhteydessä eristeitä ei kuitenkaan pureta, vaan ne saavat jäädä paikoilleen. Eristeiden purkamisen takana on lähes aina kattovuoto. Jos teetät talvella kattoremontin, mihin kuuluu puhallusvillojen tai eristelevyjen uusiminen, uusimme eristeet vähän kerrallaan – näin vaikutus tuvan lämpötilaan on ja pysyy mahdollisimman pienenä.

Mistä minulle sopivin katto?

Kattoremontin teettäjälle hankalin vaihe on usein päättää se, millaisen vesikatteen valitsee. Huopakatto, tiilikatto, peltikatto vaiko kenties konesaumakatto? Kun sopiva materiaali on päätetty, pitää vielä miettiä väriä ja usein myös profiilia. Esimerkiksi aaltopeltikattoja on tarjolla monessa eri koossa: joidenkin peltien kuvio on varsin matala, toisien profiili taas on huomiota herättävän korkea. Palahuopapaanuja on sinisistä mustiin ja perinteisistä kuusiokulmaisista suorakulmaisiin laattoihin. Valinnan varaa siis on!

Rakennuksesi katon kaltevuus ja rakenteiden kantokyky vaikuttavat siihen, mikä on sopivin katemateriaali. Esimerkiksi tiilikatto vaatii ainakin kattokaltevuuden 1:4. Palahuopakattoa ei kannata asentaa katolle, minkä kaltevuus on alle 1:5. Lukkosaumakatto sopii jo melko loivalle katolle (aina kattokaltevuuteen 1:8). Tiivissaumakatto eli hitsattava bitumikermi on ainoa katto, mikä voidaan asentaa myös tasakatolle. Ammattilaistemme toimesta omakotitalon tai vaikka kerrostalon katosta voidaan kuitenkin tehdä jyrkempi. Huopakaton tilalle voidaan asentaa tiilikatto, jos kattokaltevuus on kohdillaan, ja olemme tarvittaessa vahvistaneet katon rakenteita.

Tiilikatto on arvokkaan oloinen katto, joka kestää jopa betonitiilikaton 70 vuodesta savitiilikaton jopa 100 vuoteen asti. Tiilikaton ei tarvitse pelätä irtoavan kovalla tuulella, ja sen alla on mukavan viileää ja hiljaista. Hiljainen on myös huopakatto tai palahuopakatto, mitkä kestävät noin 40 vuotta. Huopakatonkin kuntoa uhkaavat sammalet, mutta lisäksi aurinkokin koettelee huopakaton rasituksensietokykyä. Sammalenpoistojen ja suojapinnoitteen avulla bitumikattokin palvelee luotettavasti vuodesta toiseen. Edullinen ja helppohoitoinen peltikatto on monen suosikki. Peltikatto ei sammaloidu eikä kuivu auringossa, mutta ruostetta voi ilmestyä ohentamaan ja haurastuttamaan peltikaton peltejä. Lisäksi kova tuuli voi irrottaa peltilistoja – sen lisäksi, että tuuli, sade ja lämpötilavaihtelut saattavat aiheuttaa meluhaittoja rakennuksen asukkaille. Säännöllisesti puhdistettu ja maalattu peltikatto palvelee kuitenkin 50 vuotta, joten se on kokonaistaloudellinen vaihtoehto moneen eri rakennukseen. Kattopeltisepän asentamasta konesaumakatoista eli rivisaumatusta peltikatosta saa jopa koko vuosisadan kestävän katon.

Me asennamme luotettavasti kaikki erilaiset katot, ja ne kaikki kestävät kauan säännöllisten huoltojen ansiosta, joten katemateriaalin valinnassa ratkaisevat lähinnä makuasiat. Kannattaa kuitenkin tarkistaa kunnan rakennusvalvonnasta, saatko valita vapaasti katemateriaalin, vai tarvitaanko sen vaihtamiseen esimerkiksi toimenpidelupaa.